Ravitsemus ja terveys

Tutkittua ravitsemustietoa ja myyttien murtamista selkokielellä

Archive for the ‘Kirja’ Category

Reijo Laatikaisen ja Varpu Tavin rasvakirja

with 21 comments

Rasvoilla terveyttä ja kauneutta Reijo Laatikainen Varpu TaviRavitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja tietokirjailija Varpu Tavi ovat kirjoittaneet yhdessä tiiviin tietopaketin rasvojen terveellisyydestä e-kirjana.

Reijo Laatikainen on terveydenhuollon maisteri ja laillistettu ravitsemusterapeutti. Hän on ylläpitänyt usean vuoden ajan suosittua Pronutritionist-blogia, jossa hän on käynyt ennakkoluulottomasti läpi valtavan määrän tutkittua tietoa.

Varpu Tavi on kirjoittanut ensimmäisen kirjansa hiilihydraattitietoisesta ruokavaliosta jo vuonna 2005 ja kirjoittanut sen jälkeen yli kymmenen kirjaa erilaisista terveysaiheista. Varpu kirjoittaa myös useisiin blogeihin, mm. Iltalehdelle ja Kg-lehdelle.

Arvostan suuresti kumpaakin kirjoittajaa, joten tämä Rasvoilla terveyttä ja kauneutta -kirja oli minulle iloinen yllätys.

Kirjan esittelyteksti on seuraavanlainen:

Viime vuodet Suomessa on käyty rasvasotaa. Reijo Laatikaisen ja Varpu Tavin mielestä on jo rasvarauhan aika. Olemassaolevan laajan tutkimusaineiston perusteella molemmat sodan osapuolet ovat sekä oikeassa että väärässä.

Kirjoittajat toteavat: ”Olemme tätä kirjaa kirjoittaessamme pysyneet tiukasti siinä, mitä tämänhetkisestä tutkimustiedosta voi päätellä. Pyrkimyksemme on ollut selvittää asia mahdollisimman neutraalisti, ilman että kummallakaan meistä olisi ollut valmista agendaa, jota pitäisi julistaa.”

Kirjassa käydään läpi, mitä uusin tutkimustieto on osoittanut erilaisten rasvojen terveysvaikutuksista. Lisäksi kirjassa on Varpu Tavin terveellisiä ja kaunistavia rasvasekoitusohjeita sekä Reijo Laatikaisen syventävät rasvaopinnot eli rasvankäyttöohjeita eri sairauksissa.

Kirjoittajat kritisoivat ravitsemussuosituksia liian löysästä linjasta punaisen lihan ja lihajalosteiden suhteen sekä liian tiukasta rasvansaannin ylärajasta. ”Kolesteroliskeptikoita ja karppausguruja” he puolestaan kritisoivat tyydyttyneen rasvan nostamisesta täysin perusteettomasti jalustalle. Kirjasta löytyy enemmänkin napakkaa ja hyvin perusteltua kritiikkiä joitakin vanhentuneita ravitsemuskäsityksiä kohtaan.

Kirjan kohderyhmänä on varmaankin ravitsemuksen ja terveydenhoidon ammattilaiset ja muut ravitsemusasioihin tarkemmin perehtyneet, sillä suurin osa tekstistä menee melko syvälle aiheeseen ja vilisee erikoistermejä, jotka eivät välttämättä ole maallikoille tuttuja. Toisaalta yhteenveto-osissa on myös yksinkertaisia ja selkokielisiä ruokavalio-ohjeita, jotka sopivat hyvin keskivertokansalaiselle.

Voin suositella kirjaa kaikille kohderyhmään kuuluville. Se todellakin antaa tasapainoisen ja puolueettoman kuvan kaikesta tähänastisesta tutkimustiedosta. Ennakkoluuloja tai agendaa on vaikea löytää. Kirja on melko lyhyt, mutta siinä on paljon asiaa ja se perustuu suurelta osin Reijon blogissa oleviin laajempiin kirjoituksiin.

Ruusuja:

  • Kirja antaa hyvän kokonaiskuvan terveellisestä ravinnosta ja mittasuhteita sen eri osa-alueiden merkityksestä.
  • Kirjoittajat tunnustavat, että hyvin vähärasvainen ruokavalio ei ole terveellinen.
  • Kirjoittajat kertovat, että tyydyttyneen (”kovan”) rasvan haittoja on liioiteltu ja hiilihydraatit ovat kolesteroliarvoille kaikkein huonoin vaihtoehto.
  • Kirjassa on hyviä käytännön ohjeita keskivertokansalaiselle.
  • Tieteellinen näyttö esitetään totuudenmukaisesti ja siihenkin suhtaudutaan tarvittaessa kriittisesti.
  • Kirjoittajien nyrkkisääntö on ”luonnollisia rasvoja monipuolisesti”. Allekirjoitan!
  • Kirjoittajien mielestä normaalirasvaiset maitotuotteet sopivat karppaajalle. Allekirjoitan!

Risuja:

  • LDL-kolesterolin roolia on mielestäni yksinkertaistettu liikaa. Kirjan luonteelle olisi sopinut sen tarkempikin käsittely.
  • Kirjan mukaan rasvan saanti on ”erittäin suurta” ja se on korjattava vähäisemmäksi, jos rasvaa syödään yli 45 % energiasta. Ymmärtääkseni perustelu on, ettei suuremmasta määrästä ole näyttöä. Toisaalta margariinia suositellaan aika lailla varauksetta, vaikka näyttöä siitäkin on vähän. Kummankin kohdalla voisi sanoa: ”Emme tiedä.”
  • Kirjassa painotetaan näkyvän rasvan osalta rypsiöljyä (tai oliiviöljyä), margariinia ja pähkinöitä. Ihan hyvä ohje keskivertokansalaiselle, mutta karppaajalla on vaarana liian suuri monityydyttymättömän rasvan määrä.

E-kirjoja eli sähköisiä kirjoja voi lukea tietokoneilla Windows- ja Mac-käyttöjärjestelmillä sekä matkapuhelimilla tai taulutietokoneilla, jotka ovat Android- tai iOS-pohjaisia (eli Applen laitteet). Tämän kirjan voi tilata Elisa Kirjasta tai Bookystä.