Suomalainen diabeteksen ehkäisytutkimus (DPS)

Aina silloin tällöin suomalaiset ravitsemusasiantuntijat viittaavat tiedotusvälineissä tähän tutkimukseen. He saattavat kertoa tutkimuksen osoittavan, että suomalaiset ravitsemussuositukset olisivat kohdallaan tai jopa että suositusten noudattaminen estäisi kakkostyypin diabetekseen sairastumisen.

Lieneekin syytä perehtyä tutkimustuloksiin tarkemmin ja pohtia, minkälaisia johtopäätöksiä niistä voi tosiasiassa tehdä. Lähteenä olen käyttänyt vapaasti luettavissa olevia tutkimusraportteja.

Tutkimukseen otettiin mukaan 522 koehenkilöä, jotka olivat ylipainoisia, keski-ikäisiä ja joiden sokerinsieto oli heikentynyt. Koehenkilöt satunnaistettiin 4 vuoden ajaksi interventioryhmään (tehostetun elintapaohjauksen ryhmä) ja vertailuryhmään.

Interventioryhmän tavoitteena oli laihduttaa, noudattaa suosituksien mukaista ruokavaliota ja harrastaa liikuntaa vähintään puoli tuntia päivässä. Ryhmän jäsenet saivat yksilöllistä ravinto- ja liikuntaneuvontaa. Vertailuryhmän jäsenet saivat yleistä elämäntapaneuvontaa ja kirjallista materiaalia.

Kolmen vuoden kohdalla interventioryhmä oli pudottanut painoaan keskimäärin 3,5 kg ja vertailyryhmä 0,9 kg. Interventioryhmällä veren paastosokeri pysyi ennallaan ja vertailyryhmällä se nousi 0,1 mmol/l. Interventioryhmällä sokerihemoglobiini (HbA1c) laski 0,2 %-yksikköä ja vertailyryhmällä se pysyi ennallaan.

Interventioryhmästä 22 henkilöä (9 %) ja vertailyryhmästä 51 henkilöä (20 %) oli sairastunut diabetekseen. Suhteellinen ero diabetesriskissä ryhmien välillä oli siis 58 % ja absoluuttinen ero noin 12 %. Laskennallisesti siis kolmessa vuodessa interventioryhmästä 31 henkilöä hyötyi ja 234 henkilöä ei hyötynyt. Suhteellinen ero kaventui ajan kuluessa – neljän vuoden kohdalla se oli 43 % ja seitsemän vuoden kohdalla 36 %.

Neljän vuoden kohdalla interventioryhmän veren paastosokeri oli jo 0,08 mmol/l korkeampi kuin aloitushetkellä ja sokerihemoglobiini vain 0,11 %-yksikköä matalampi. Ainoa merkittävä mitattava ero ryhmien välillä oli painonpudotus – interventioryhmä pudotti muutaman kilon enemmän.

Tutkijat havaitsivat, että insuliiniresistenssi ja insuliiniherkkyys olivat vahvasti yhteydessä painon muutokseen.

Tutkimustuloksista voidaan kohtalaisella varmuudella päätellä, että henkilöillä, jotka ovat vaarassa sairastua kakkostyypin diabetekseen, laihdutus, ravitsemussuositusten noudattaminen ja liikunnan lisäys yhdistettyinä viivästyttävät kakkostyypin diabetekseen sairastumista noin yhdellä henkilöllä kymmenestä verrattuna vastaavasti sairastumisvaarassa oleviin keskivertokansalaisiin.

Vaikuttaisi myös melko todennäköiseltä, että laihdutuksella oli enemmän merkitystä kuin ruokavalion koostumuksella.

Tutkimustuloksista ei voida päätellä, että yksin ravitsemussuositusten noudattaminen auttaisi, tai että ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio olisi terveellisin mahdollinen vaihtoehto. Interventioryhmän muutoksista näyttäisi nimenomaan laihdutuksella olleen suurin merkitys, ja useiden eri laihdutusruokavalioita vertailevien tutkimusten mukaan suositusten mukainen vähärasvainen ruokavalio ei ole erityisen tehokas laihdutustapa.

Tutkijat raportoivat koehenkilöiden kokonaiskuolleisuudesta sekä sydän- ja verisuonitauteihin sairastumisesta kymmenen vuotta tutkimuksen alkamisen jälkeen. Kummassakaan ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa interventioryhmän ja vertailuryhmän välillä. Elämäntapojen muutos tutkimuksen suunnittelemalla tavalla ei antanut koehenkilöille pidempää elämää.

Toivokaamme, etteivät asiantuntijat turhaan antaisi kaunisteltua kuvaa tämän suomalaisen diabeteksen ehkäisytutkimuksen tuloksista!

Espanjalainen tutkijaryhmä halusi selvittää myöhemmin, mitä käy kakkostyypin diabetekseen sairastuvuudelle, kun ei laihduteta eikä lisätä liikuntaa vaan muutetaan pelkästään ruokavaliota. Siten voitaisiin tehdä johtopäätöksiä nimenomaan ruokavalion merkityksestä. He tekivät juuri päinvastoin kuin suomalaiset eli lisäsivät rasvan määrää.

Mitä Espanjassa sitten kävi? Rasvan lisääminen puolitti sairastuvuuden kakkostyypin diabetekseen. Lue lisää: Runsasrasvainen välimeren ruokavalio ehkäisi diabetesta ilman laihdutusta ja liikuntaa

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin vuonna 2009. Se on siirretty pienin muutoksin arkiston puolelta tähän uudempaan blogiin, koska aihe on edelleen ajankohtainen. Kuva: Jill A. Brown / Flickr

Lähteet:
The Finnish Diabetes Prevention Study (DPS) ; Lifestyle intervention and 3-year results on diet and physical activity
Long-Term Improvement in Insulin Sensitivity by Changing Lifestyles of People with Impaired Glucose Tolerance ; 4-Year Results From the Finnish Diabetes Prevention Study
Sustained reduction in the incidence of type 2 diabetes by lifestyle intervention: follow-up of the Finnish Diabetes Prevention Study
Ten-Year Mortality and Cardiovascular Morbidity in the Finnish Diabetes Prevention Study—Secondary Analysis of the Randomized Trial
Reduction in the Incidence of Type 2 Diabetes With the Mediterranean Diet

Monityydyttymätön rasva saattaa heikentää D-vitamiinin imeytymistä

Kertatyydyttymätön rasva paransi ja monityydyttymätön rasva heikensi D-vitamiinin imeytymistä vuonna 2011 julkaistussa tutkimuksessa.

Voin, hasselpähkinöiden, oliiviöljyn ja punaisen lihan rasva olivat suotuisampia D-vitamiinin imeytymiselle kuin rypsiöljyn, maapähkinöiden ja margariinin rasva.

Tutkimuksessa oli mukana 152 tervettä yli 65-vuotiasta miestä ja naista, jotka söivät päivittäin lisäravinteena 700 IU eli 17,5 mikrogrammaa (µg) D₃-vitamiinia. Henkilöt pitivät ruokapäiväkirjaa, ja heiltä myös mitattiin D-vitamiinin varastomuoto (25(OH)D) verestä.

Tutkimuksessa havaittiin, että kertatyydyttymättömän rasvan (MUFA) syönti oli yhteydessä parempaan D-vitamiinin imeytymiseen ja monityydyttymättömän rasvan (PUFA) syönti oli yhteydessä heikompaan D-vitamiinin imeytymiseen. Erityisen vahva yhteys oli näiden kahden rasvan keskinäisellä suhteella (MUFA/PUFA).

Tyydyttyneellä rasvalla ei ollut selkeää yhteyttä D-vitamiinin imeytymiseen. Osalla henkilöistä se heikensi hieman D-vitamiinin imeytymistä, ja osalla henkilöistä sillä ei ollut vaikutusta. Tyydyttyneen rasvan vaikutus saattaa siis riippua henkilöstä tai rasvan lähteestä.

Rasvan kokonaismäärällä ei ollut vaikutusta D-vitamiinin imeytymiseen, mutta tutkijat muistuttavat, että imeytymiseen kuitenkin vaadittaneen ainakin pieni määrä rasvaa.

Tämän tutkimuksen tulokset ovat merkityksellisiä erityisesti Suomessa ja muissa sellaisissa maissa, jotka ovat kaukana päiväntasaajasta ja siten voimakasta auringonpaistetta ja sen kautta muodostuvaa D-vitamiinia ei riitä ympäri vuoden.

D-vitamiini on ihmiselle välttämätön ravintoaine, ja sen määrälle on havaittu yhteyksiä mm. luuston terveyteen, sydän- ja verisuonitauteihin, syöpiin ja MS-tautiin.

Seuraavassa luettelossa on Suomessa yleisesti käytettyjä rasvoja järjestettynä D-vitamiinin paremman imeytymisen eli MUFA/PUFA-rasvahappojen suhteen mukaan. Luettelossa ylempänä olevat rasvat voivat siis olla suotuisampia D-vitamiinin imeytymiselle.

• Tumman suklaan rasva 8,4
• Voi 8,0
• Hasselpähkinöiden rasva 7,7
• Oliiviöljy 6,2
• Naudanlihan rasva 5,5
• Sianlihan rasva 3,4
• Cashewpähkinöiden rasva 3,1
• Kananmunan rasva 3,0
• Manteleiden rasva 2,6
• Broilerin rasva 2,4
• Silakkafileen rasva 1,9
• Rypsiöljy 1,8
• Maapähkinöiden rasva 1,5
• Margariini 1,3
• Lohifileen rasva 0,9
• Tofun rasva 0,4

Kookosrasva ei ole luettelossa mukana, sillä siinä on hyvin pieni määrä D-vitamiinin imeytymiseen vaikuttavia MUFA- ja PUFA-rasvahappoja.

Tämä ei tietenkään ole mikään absoluuttinen rasvojen terveysjärjestys, sillä rasvoilla on muitakin terveysvaikutuksia. Kalat ovat itsessään hyviä D-vitamiinin lähteitä. Monityydyttymätöntä rasvaa täytyy saada tietty määrä, ja se myös parantaa kolesteroliarvoja, mutta sen (eli pääasiassa rypsiöljyn ja margariinin) ”hehkutus” kannattaa myös pitää kohtuudessa.

D-vitamiinin heikentynyt imeytyminen tai muut monityydyttymättömien rasvahappojen mahdolliset haittavaikutukset ovat saattaneet olla osasyinä siihen, ettei tutkimuksissa ole yleensä saatu terveyshyötyä vaihtamalla ”kovaa” rasvaa ”pehmeään” rasvaan.

Tutkimus julkaistiin The Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism -lehdessä. Type of Dietary Fat Is Associated with the 25-Hydroxyvitamin D3 Increment in Response to Vitamin D Supplementation