Kovaa näyttöä kuiduista
Ravintokuitua pidetään ravitsemusasiantuntijoiden piireissä usein lähestulkoon ihmeaineena. Viljatuotteita lajitellaan ”hyviin” ja ”huonoihin” hiilihydraatteihin sen perusteella, onko niissä kuitua vai ei. Perustuuko tämä kuituvouhotus tutkittuun tietoon vai ravitsemuspolitiikkaan?
Suurissa väestötutkimuksissa kuidun saanti on usein tilastollisessa yhteydessä parempaan terveyteen. Varsinainen syy-yhteys jää kuitenkin epävarmaksi. Kuidun käyttö saattaa osoittaa myös yleensäkin vähemmän prosessoidun ruoan syöntiä tai pienempää määrää imeytyviä hiilihydraatteja.
Tämän vuoksi on hyvä tarkastella myös paremman luokan näyttöä. Olen kerännyt tähän PubMed-palvelusta tutkimuksia, joissa on joukko koehenkilöitä jaettu satunnaisesti syömään joko kuitulisää tai lumelääkettä samalla aikavälillä. Koehenkilöt eivätkä heitä hoitaneet lääkärit tienneet, kumpaan ryhmään he kuuluivat. (”randomized”, ”double-blind”, ”placebo-controlled”) Tämän vuoksi asetelmaa sekoittavia tekijöitä on mahdollisimman vähän. Luettelen sellaisia tutkimuksia, joissa mitattiin kuitulisän vaikutusta yleisimpien kansantautiemme sydän- ja verisuonitautien tai kakkostyypin diabeteksen riskitekijöihin.
Kuitu: Riisikuitu (eng: ”lees of brown rice”)
Lumelääke: Sekalainen vilja
Koehenkilöt: 30 hlö, korealaisia tyypin 2 diabeetikkoja
Kesto: 12 viikkoa
Vaikutus: Pienempi vyötärönympärys ja ja matalammat maksa-arvot
Ei vaikutusta: Paino, kehon koostumus, rasva-arvot
Kuitu: Liukeneva kuitu, erikoisvalmiste, 34 g/vrk
Lumelääke: Maltodekstriini (hyvin nopea tärkkelys), 34 g/vrk
Koehenkilöt: 120 hlö, kiinalaisia ylipainoisia 20-25-vuotiaita miehiä
Kesto: 12 viikkoa
Vaikutus: Pienempi energiansaanti. Matalampi paino, painoindeksi, rasvaprosentti ja vyötärönympärys. Korkeampi adiponektiini. Matalampi verensokeri, insuliiniresistenssi, sokerihemoglobiini ja sokerialbumiini. Korkeampi HDL. Matalampi kokonaiskolesteroli, LDL, VLDL ja triglyseridit.
Ei vaikutusta: Systolinen verenpaine (yläpaine)
Kuitu: Liukeneva kuitu: psylliumsiemenkuorijauhe 6-9 g/vrk ja glukomannaani 2-3 g/vrk
Lumelääke: Mikrokiteinen selluloosa 6-9 g/vrk
Koehenkilöt: 200 hlö, espanjalaisia ylipainoisia 18-70-vuotiaita miehiä ja naisia, energiavajeisella ruokavaliolla
Kesto: 16 viikkoa
Vaikutus: Parempi aterianjälkeinen kylläisyys, matalampi LDL-kolesteroli, paremmat kokonaiskolesteroli/HDL ja HDL/LDL-suhteet.
Ei vaikutusta: Paino, HDL-kolesteroli, triglyseridit, verensokeri ja insuliini, sokerinsieto, herkkä C-reaktiivinen proteiini (hs-CRP)
Kuitu: Liukeneva kuitu: glukomannaani 3 g/vrk
Lumelääke: ?
Koehenkilöt: 30 hlö, yhdysvaltalaisia ylipainoisia miehiä, vähähiilihydraattisella ruokavaliolla
Kesto: 12 viikkoa
Vaikutus: Matalampi LDL-kolesteroli
Ei vaikutusta: Paino, rasvaprosentti, verenpaine, vyötärönympärys, verensokeri, HDL-kolesteroli, triglyseridit
Kuitu: Soijaproteiini soijan kuidulla ja fosfolipideillä
Lumelääke: Soijaproteiinivalmiste ilman kuituja ja fosfolipideitä
Koehenkilöt: 121 hlö, norjalaisia miehiä ja naisia joilla heikentyneet veren rasva-arvot
Kesto: 8 viikkoa
Vaikutus: Matalampi kokonaiskolesteroli, LDL ja apolipoproteiini B
Ei vaikutusta: HDL-kolesteroli, triglyseridit
Kuitu: Guarkumi 3,6 g aterian yhteydessä
Lumelääke: –
Koehenkilöt: 30 hlö, kanadalaisia terveitä miehiä ja naisia
Kesto: 3 h (ateriakoe)
Vaikutus: Matalampi verensokerivaste
Ei vaikutusta: –
Kuitu: 4-6 g/vrk
Lumelääke: ?
Koehenkilöt: 53 hlö, norjalaisia ylipainoisia naisia, energiavajeisella ruokavaliolla
Kesto: 24 viikkoa
Vaikutus: Matalampi paino
Ei vaikutusta: Verenpaine, kolesteroliarvot, virtsahappo, veren kalium- ja natrium-pitoisuus
(8) Modest doses of beta-glucan do not reduce concentrations of potentially atherogenic lipoproteins.
Kuitu: Kauralesetiiviste 20 g/vrk (sisältää 3 g beta-glukaania)
Lumelääke: Vehnälese 20 g/vrk
Koehenkilöt: 62 hlö, englantilaisia terveitä keski-ikäisiä miehiä ja naisia joilla kohonnut kokonaiskolesteroli
Kesto: 8 viikkoa
Vaikutus: Matalampi (huonompi) HDL-kolesteroli
Ei vaikutusta: Kokonaiskolesteroli, LDL, verensokeri, insuliini. Aterianjälkeiset triglyseridit, glukoosi ja insuliini.
Kuitu: Liukeneva kuitu: guarkumi ja psyllium, 16,5 g/vrk
Lumelääke: ?
Koehenkilöt: 83 hlö, singaporelaisia terveitä henkilöitä joilla kohonnut kokonaiskolesteroli
Kesto: 3 kuukautta
Vaikutus: Matalampi kokonaiskolesteroli ja LDL
Ei vaikutusta: Triglyseridit, paino, painoindeksi, verenpaine
Kuitu: 7 g/vrk
Lumelääke: ?
Koehenkilöt: 63 hlö, ruotsalaisia potilaita joilla kohonnut verenpaine
Kesto: 3 kuukautta
Vaikutus: Matalampi paino, diastolinen verenpaine (alapaine) ja insuliini
Ei vaikutusta: –
Kuitu: 7 g/vrk
Lumelääke: ?
Koehenkilöt: 52 hlö, ranskalaisia ylipainoisia miehiä ja naisia, energiavajeisella ruokavaliolla
Kesto: 6 kuukautta
Vaikutus: Matalampi paino ja nälän tunne
Ei vaikutusta: Verenpaine
Kuitu: 6-7 g/vrk
Lumelääke: ?
Koehenkilöt: 97 hlö, tanskalaisia lievästi ylipainoisia naisia, energiavajeisella ruokavaliolla
Kesto: 27 viikkoa
Vaikutus: Matalampi paino ja diastolinen verenpaine (alapaine)
Ei vaikutusta: Systolinen verenpaine (yläpaine)
Kuitu: 6,5 g/vrk
Lumelääke: ?
Koehenkilöt: 62 hlö, ruotsalaisia ylipainoisia naisia, energiavajeisella ruokavaliolla
Kesto: 12 viikkoa
Vaikutus: Matalampi diastolinen verenpaine (alapaine)
Ei vaikutusta: Paino
Kuitu: ?
Lumelääke: ?
Koehenkilöt: 60 hlö, ylipainoisia naisia, energiavajeisella ruokavaliolla
Kesto: 12 viikkoa
Vaikutus: Matalampi paino ja verenpaine
Ei vaikutusta: Kokonaiskolesteroli, triglyseridit
Yhteenveto
Tulokset ovat varsin ristiriitaisia. Osassa tutkimuksista tietty terveyden osa-alue parani kuitulisällä, ja muissa tutkimuksissa taasen kuidulla ei ollut siihen mitään vaikutusta. Jos yritetään hakea edes jonkinasteista johdonmukaisuutta, niin kuitulisällä voisi olla etua painonhallinnassa ja tietyin varauksin kolesteroliarvojen parantamisessa.
Kuitulisän kolesterolivaikutukset rajoittuivat yleensä LDL:n ja siten myös kokonaiskolesterolin laskuun. Tämä ei ole yksiselitteisesti edullinen muutos. Pelkkä LDL on vain heikko riskitekijä sydänongelmille, koska se voi koostua pienemmistä enemmän haitallisista tai suuremmista vähemmän haitallisista partikkeleista. Jos LDL:n lasku johtuu pienenevästä partikkelikoosta, ei muutos ole edullinen.
Vain yhdessä tutkimuksista kuitulisä paransi HDL-kolesterolia ja triglyserideitä, ja kyseisen tutkimuksen (2) vertailuryhmällä lumelääkkeenä oli varsin kyseenalainen maltodekstriini, joka on erittäin nopeasti imeytyvää hiilihydraattia. Muissa tutkimuksissa ei kuidulla ollut vaikutusta näihin tärkeisiin arvoihin. Tämä viittaa siihen, ettei LDL:n partikkelilaatukaan ole parantunut.
Suuressa osassa tutkimuksista lumelääkkeen koostumus jäi arvoitukseksi. Sitä ei mainittu tiivistelmässä tai koko tutkimusraportti ei ollut vapaasti luettavissa. Jos näissä tutkimuksissa lumelääkkeen laatu on ollut kyseenalainen kuten tutkimuksissa numero 1 ja 2, ovat myös tulokset kyseenalaisia. Toivotaan, ettei näin ole ollut.
Tutkimuksessa numero 4 koehenkilöt noudattivat vähähiilihydraattista ruokavaliota. Kuitulisällä ei ollut muuta vaikutusta kuin matalampi LDL-kolesteroli, jonka käytännön merkitys on em. syistä rajallinen. Lisää tutkimuksia toki tarvitaan, mutta VHH-ruokavalion yhteydessä kuitulisä näyttää varsin hyödyttömältä.
Kannattaako kuitulisää siis syödä? Laihdutuksen yhteydessä siitä näyttää olevan usein etua, jos laihdutusruokavalio on runsashiilihydraattinen. Kuitulisä saattaa parantaa veren kolesteroli- ja rasva-arvoja sekä verenpainetta, mutta näyttö näistä on ristiriitaista.
Kannattaako kokonaisia kuitupitoisia elintarvikkeita kuten täysjyväviljaa syödä? Niiden mukana tulee kuidun lisäksi yleensä myös tärkkelystä ja gluteenia, jotka ovat osalle väestöstä ongelmallisia. Omaa kroppaa kannattaa kuunnella. Täysjyvävilja on todennäköisesti terveellisempää kuin käsitelty vilja, mutta tutkimuksissa, joissa on verrattu kokonaisia ruokavalioita, on viljaton ruokavalio on ollut terveellisempi kuin täysjyväpainotteinen, mutta näyttöä on vielä varsin vähän. Lue lisää: Täysjyvää vai ei viljaa?
Kuitua ilman suurempaa määrää tärkkelystä tai gluteenia voi saada esim. pähkinöistä, manteleista, siemenistä, kaakaosta, hedelmistä ja marjoista.
Hui. Kiva kun jaksoit kahlata noita tutkimuksia, tuossa on ihan mielenkiintoisia tietoja. Harmi tosin kun ei nuokaan ihan niin ”kovia” tutkimuksia ole, kun niitä kerran tuon lumelääkepuolen vuoksi on vähän vaikea toteuttaa tai ainakin monesti on toteutettu vähän kummallisesti. Eka mainitsemasi tutkimus: lääke riisikuitu, lumelääke sekalaiset viljat 😛
Ois kyllä kiva nähdä joskus samanlaista yhteenvetoa joistain muista jutuista. Esim jotkut ravintolisät (magnesium, kupari ainakin) ois kiinnostavia aiheita. Kahlasin eilen pubmedista Mg-tutkimuksia ja joissain saatiin tosi isoja hyötyjä esim verenpaineeseen (olivat tosin Mg-vajeisia verikokeen perusteella) ja joissain taas ei saatu lainkaan normiterveille. Tai sitten joku verenluovutus on jännä aihe, kun sillä on ehkä raudan poistumisen vuoksi saatu joitain hyötyjä (ks. http://valtsuhealth.blogspot.com/2011/04/monenlaisia-tutkimuksia-osa-2.html )
Valtsu
16.4.2011 at 18.58
Hienoa, kun Jari taas jaksat.
Nämä pienet tutkimus”jipot” kaiketi edelleenkin ovat hyviä uran edistäjiä, vaan erityisiä päätöksia niiden varaan ei kannata rakentaa.
Tämän varaan jo kannattaa rakentaa:
http://20.fi/3986
Huipputyökalut moniparametriseen vaikutusarvion.
Ajatusmaailmassani ja joskin kirjoituksessa olen ottanut käyttöön uudissanan ”ruumenkuitu”. Juuri sen avulla meille on yritetty tosittaa leivän (tai mitä se nykyään onkaan) terveyhyöty menekin edistämiseksi.
Timo Kuusela
16.4.2011 at 19.00
Hui, kun tuli yllä kirjoitusvirheitä.
Täydennän viitettä samaan asiaan liittyvällä, jonka voi jo lukea kokoartikkelina.
Näitä tulee kuin turkin hihasta julkaisuviiveen puitteissa. On ajan kysymys, kun joku innostuu kuituteemasta.
Siis: http://20.fi/3987
Timo Kuusela
16.4.2011 at 19.08
Ääks, olen tullut siihen tulokseen, että en enää tutkimuksia lue, kun vaikuttaa, että joka kuukausi tulee uusi, joka väittää ihan muuta kuin sitä edellinen.. Fiilistellen ruokaa syön ja kroppaa kuunnellen. Hedelmät ja vihannekset… Yum yum. 🙂
laurathena
17.4.2011 at 7.54